Diatoninen käännös (7.4.2016)

Diatoninen käännös on tekniikka, jolla on mahdollista löytää uusia näkökulmia olemassa olevaan sävelideaan. Miksi rehkiä uuden materiaalin keksimisessä, jos vanhoistakin aiheista voisi saada uusia ideoita irti? Käännöksien hyödyntäminen voi parhaimmillaan luoda sävellykseen puhtaan vaikuttavuuden lisäksi kokonaisvaltaista yhtenäisyyttä.

Kääntäminen tarkoittaa sitä, että sävelidea käännetään vertikaalisesti, horisontaalisti tai yhdistäen nämä kaksi. Tämänkertaisessa blogivideossa käymme läpi käännökset pääpiirteittäin.

Vertikaalinen käännös

Vertikaalisessa käännöksessä sävelidea käännetään pystysuorasti alkuperäisen idean peilikuvaksi. Tyypillisesti ankkurina toimii melodian aloittava sävel. Periaatteessa ankkurin voi kuitenkin asettaa mihin tahansa muuhunkin säveleen, jolloin variaatiopaletti laajenee huimasti.

Horisontaalinen käännös

Horisontaalisessa käännöksessä sävelkorkeudet pysyvät samoina, mutta alkuperäinen idea soitetaan käänteisesti lopusta alkuun.

Horisontaalinen + vertikaalinen käännös

Tässä käännöksessä yhdistetään kaksi edellistä tekniikkaa. Soitettavat sävelkorkeudet tulevat vertikaalisesta käännöksestä ja samalla tämä melodia soitetaan käänteisesti lopusta alkuun.

Huomaa, että diatonisessa käännöksessä intervallit noudattavat käännettynä sävellajin intervallisuhteita. Esimerkiksi terssistä tulee käännettynäkin terssi, mutta terssin laatu voi olla alkuperäiseen verrattuna erilainen. Esimerkiksi pienestä terssistä tulee duurisävellajissa käännettynä (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) suuri terssi.

On mahdollista toteuttaa käännökset myös kromaattisena. Tällöin käännöksien idea on sama, mutta intervallit säilyvät täsmälleen samoina käännettynäkin. Eli pieni terssi kääntyy aina pieneksi terssiksi, suuri seksti kääntyy aina suureksi sekstiksi jne.

Mukavaa kevättä!

Geneerinen musiikki (7.9.2015)

Ystäväni lähetti minulle kysymyksen, joka kuuluu näin:

”Mistä elementeistä mielestäsi ’geneerinen’ musiikki rakentuu? Oletko kokenut, että oma musiikkisi kuulostaa joskus geneeriseltä, ja minkälaisia keinoja sinulla on välttää geneerisyys?

Geneerinen sanana viittaa johonkin persoonattomaan. Musiikissa käytettynä se voisi viitata teokseen, joka on ennemminkin kokoelma säveliä kuin ytimekäs musiikillinen tarina, jossa on fokus.

Geneerisyys ei liity mihinkään musiikkityyliin erityisesti tai välttämättä edes musiikin ”tekniseen” hienostuneisuuteen. Voi olla monotonista ja yksinkertaista musiikkia, joka on täysin musikaalista. Toisaalta monimutkainen ja varsin hienostunutkin sävelryöpytys voi kuulostaa geneeriseltä, jos siitä puuttuu se jokin persoonallisuuden kipinä.

Varmaankin useimmilla säveltäjistä on musiikkinsa geneerisyyden puntaroiminen mielessä ainakin joskus. Miten geneerisyyttä siis voi välttää näinä heikkoina hetkinä? Listaan tässä joitakin näkökulmia, joiden avulla on mahdollista löytää ainakin jonkinlaisia lääkkeitä geneerisyyttä vastaan.

1. ”Oikeat” sävelet

Musiikissa harmonia tarkoittaa kokoelmaa säveliä. Sävelten tunnelma tai ”oikeus” riippuu siitä, mistä säveliä lähestytään ja mihin säveliin niistä jatketaan. Kaikki sävelyhdistelmät, kuinka ristiriitaisilta ne yksittäin kuulostavatkaan, on mahdollista purkaa niin, että ne tuntuvat ”oikeilta” jälkeenpäin arvioituna. Musiikin kuuntelu on siis menneiden sävelten (eli harmonioiden) johdonmukaisuuden arviointia ja seuraavien sävelten ennakointia perustuen siihen, mitä olemme kuulleet. Säveltäjän työ on näiden sävelodotusten hienovarainen täyttäminen joko täysin odotetusti tai odotuksista poiketen.

Väitän, että useimmilla meistä on alitajuinen kyky tuntea suurin osa ns. oikein menevistä harmonian kuljetuksista verrattuna ns. väärin meneviin. Vaikka emme ehkä jostain harmoniasta pitäisikään henkilökohtaisesti, niin voimme tunnistaa sen olevan yksi oikealta kuulostavista mahdollisuuksista kuljettaa säveliä.

Pieniä säröjä harmoniassa on harjaantumattoman vaikea tiedostaa, mutta suoraan verrattuna täysin oikein menevään harmoniaan ero on useimmille meistä helppo havaita, ainakin tunnetasolla jotenkin.

Miten tämä liittyy geneerisyyteen? Kappaleeseen geneerisyyden tuntua voi luoda vaikkapa se, että siinä toteutetaan säännöllisesti hitusen ns. väärin menevää harmoniaa.

Huom! On tärkeää muistaa, että usein myös ”väärästä” voi tehdä kappaleen motiivin, joka toimii aivan oikein, jos se tehdään tietoisesti! Vahingossa tapahtuvat epäjohdonmukaisuudet kuitenkin kuulostavat pääsääntöisesti yksinkertaisesti oudolta. Usein väärällä tavalla oudolta..

2. ”Oikeat” rytmit

Rytmissä niin ikään voi olla johdonmukaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta. Siinä voi olla tasapainoa ja ristiriitaa, aivan kuten sävelissä ja harmoniassakin. Rytmiin pätee siis suurelta osin samat näkökulmat kuin edellisessä kohdassa. Jos rytmi ei lukitu ”oikein”, kuulostaa musiikki ”väärällä” tavalla oudolta. Rytmillinen dissonanssi voi mahdollisesti lisätä myös kappaleen geneerisyyden tuntua.

3. Yksinkertaistaminen

On helppo langeta kiusaukseen lisätä säveliä, kun yrittää saada sävellyksestä lisää ”tehoja” irti. Niin epäloogiselta kuin se ehkä kuulostaakin, niin usein tehokkaampi tapa on kuitenkin vähentää säveliä. Asetella niitä ehkäpä harkitummin. Toki on loistavia sävellyksiä, jotka ovat pullollaan säveliä. Mutta jos kappale on vaikuttava, kaikille näille sävelille on varmasti perusteltu syynsä.

Sävelten lisääminen vain siksi, että ei pysty tunnistamaan, miksi kappale ei toimi, on usein hankala polku, joka ei johda toivottuun lopputulokseen. Sen sijaan sävelten vähentämisen kokeilu saattaa hyvinkin johtaa oivallukseen kappaleen todellisesta sisällöstä. Ja sisällön löytyessä yleensä myös riski kappaleen geneerisyydestä pienenee.

4. Melodia / kappaleen fokus

Melodia on yksi tärkeimmistä työkaluista kappaleen sisällön etsimisessä ja löytämisessä usealla tavalla, myös kappaleen geneerisyydenkin kitkemisessä.

Rytmittömät kappaleet ovat melko harvinaisia. Melodiattomat kappaleet puolestaan erittäin yleisiä. Melodian ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla yksinkertaisimmillaan vaikka vain pari hassua säveltä, jotka oikein aseteltuna luovat fokuksen tai ”tarinan” kappaleeseen

Melodia ei ole mikä tahansa sävel tai sävelyhdistelmä, vaan sillä on aivan oma funktionsa. Esimerkiksi sointua voi soittaa arpeggiona ja bassokuviota voi soittaa yksittäisinä sävelinä. Ovatko nämä sävelet automaattisesti melodioita? Eivät. Melodia on musiikin juoni.

Yksi vertaus tulee mieleen.

Jos rytmi ja soinnut olisivat taulun mitat, kangas ja kehykset, niin melodia on siveltimen vedot kankaalla. Melodia määrittää kappaleen fokuksen. Se kertoo tarinan keskellä valtavaa määriä säveliä, joita kappaleen harmoniaan kuuluu. Mihin säveliin haluat kuulijan huomion kiinnittyvän erityisesti? Ja miksi juuri nämä sävelet?

Melodia tyypillisesti koostuu yhdestä linjasta peräkkäisiä säveliä, mutta melodioita voi olla myös päällekkäin useita, joista kukin on itsenäinen. Vaikka usein yksi tarina kerrallaan riittää hyvin, on siis mahdollista kertoa myös monta samanaikaista tarinaa.

Ehkä tyypillisin geneerisen musiikin tuntomerkki onkin se, että melodian luullaan olevan sama asia kuin mikä tahansa sävelyhdistelmä. Melodiaksi yritetään pukea elementtiä, joka on kuitenkin todellisuudessa jotain muuta, esim. peräkkäisinä sävelinä soitettu sointu, eli arpeggio. Suoraan ylös ja alas tai muokattu.

Tietoisesti toteutettuna melodia voi toki myötäillä hyvinkin vaikkapa sitten sointuarpeggiota, mutta tiedostamatta tehtynä soinnun ja melodian funktion sekoittaminen ei yleensä johda kappaleen tukevoitumiseen.

Kappaleen eri elementtien funktoiden tunnistaminen on tärkeää. Miten voisit kirjoittaa tarinan ilman, että mietit tarinan sisältöä ja sitä, mikä rooli kullakin henkilöllä tarinassa on?

5. Orgaanisuus

Looppi tarkoittaa musiikissa samanlaisena toistuvaa musiikillista jaksoa. Jos vaikka neljä ensimmäistä tahtia rumpukomppia tai bassokuviota tuntuvat hyvältä, niin miksi en toistaisi ne samanlaisina vaikka seuraavatkin neljä tai kahdeksan tahtia?

Loopit voivat toimia kappaleen runkoa luodessa eräänlaisena välivaiheena tai rakennustelineenä. Etenkin tietokoneavusteisena musiikintekoaikakautena, jolloin looppeja on helppo maalata tietokoneen ruudulle huolettomasti, looppeihin tulee kuitenkin suhtautua varovaisesti.

Toistoa voi toki käyttää monellakin tapaa. Sävelkuvio voi sinällään pysyä hyvinkin samankaltaisena, mutta pieni variaatio siinä säilyttää mielenkiinnon. Tämä on jotain, mitä ihminen jo rakenteensakin puolesta tekee automaattisesti soittaessaan. Kukaan basisti ei esimerkiksi pysty soittamaan samaa sävelkuviota koskaan identtisesti kahta kertaa peräkkäin.

Ajoitukselliset ja äänen tasaisuuteen liittyvät vaihtelut ovat etenkin hyvillä soittajilla mikroskooppisen pieniä, mutta silti olemassa. Lisäksi hyvä soittaja tyypillisesti varioi toistuvaa sävelkuviota myös tietoisestikin jotenkin. Pieni viive tuolla, pieni filli tuolla, tekevät ns. samana pysyvästä loopista kiinnostavan ja orgaanisen.

Ihmisen kuulokyky on evoluution myötä hienovirittynyt aistimaan orgaanista ääntä. Siksi se kaipaa musiikissa orgaanisuuden elementtejä, musiikkityylistä riippumatta.

Tietokone puolestaan toistaa kaiken matemaattisen tarkasti, jos pyydetään. Tietokoneella tehtyyn musiikkiin orgaanisuus pitääkin ohjelmoida sisään erikseen. Se on täysin mahdollista, mutta edellyttää hieman vaivannäköä. Geneerisessä musiikissa tämä vaihe vaikkapa sitten looppienkin käsittelyssä on jätetty mahdollisesti huomiotta. Musiikki voi kuulostaa ”väärällä” tavalla koneelliselta.

Orgaanisuutta voi lisätä mm. dynamiikan ja tempon pienillä vaihteluilla, artikulaation vivahteilla, sävelten ajoitusten pienillä varioinneilla yms.

6. Kappaleen rakenne

Jos kappale rakentuisi pelkästään kahden tahdin looppia toistaen, olisi kappaleen rakenne melko putkimainen. Samaa alusta loppuun. Yksi tapa välttää geneerisyyttä on kiinnittää huomio kappaleen rakenteeseen. Onko rakenteessa erilaisia osia? Ja jos osia onkin vain yksi (kuten hyvin voi ollakin), millä tavalla tämä yksi osa kehittyy? Löytyykö siitä jonkinlainen kaari, jossa energia rakentuu, saavuttaa huippunsa ja purkautuu?

Rakennetta voi muokata lukemattomilla tavoilla, joten tarkat analyysit jätän toiseen kertaan. Yleisellä tasolla kuitenkin rakenteesta voi sanoa, että säveltäjän tulisi olla tietoinen siitä, miten musiikillinen energia jakautuu kappaleen alusta loppuun asti. Jos vaikkapa kaikki energia laitetaan kuulijan korviin heti ensimmäisestä tahdista lähtien, on jossain kohdassa tarjottava myös kontrastia. Muuten kuulija väsyy, kun suurin energiataso on jo esitelty heti alussa.

Jos taas kappale alkaa hieman hillitymmin, on siitä helpompi johdattaa kuulija askel askeleelta kohti kliimaksikohtaa, jos tällainen rakenne on se, mitä säveltäjä haluaa. Toki rakenne voi olla myös staattinen, kuten ambientmusiikissa usein on. Staattinenkin rakenne voi olla vaikuttava, jos se on säveltäjän tietoinen valinta, ja kappaleen elementit tukevat tätä!

Tässäkin seikassa valintojen tietoisuus on keskiössä.

7. Soundit ja miksaus

Vanhalla Casiolla soitettu pianokappale ei ikinä kuulosta yhtä orgaaniselta kuin laadukkaalla samplepianolla soitettu kappale. Puhumattakaan oikeasta pianosta, joka on hyvin äänitetty. Orgaaniselta kuulostava kappale muodostuukin kolmesta elementistä. Kappaleen sävellyksellisistä ominaisuuksista, soitinten laadusta ja miksauksesta.

Säveltäjän kannalta suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti sävellyksellisiin elementteihin, ja puhtaasti musiikillisesti ajateltuna tämä onkin se tärkein osa-alue. Mutta toki useimmiten on toivottavaa, että kappale on myös kuultavissa, ei pelkästään ajatuksena säveltäjän pään sisällä. Niinpä vaikuttavan kuunteluelämyksen toteutumiseksi suurta huomiota tulee kiinnittää myös soitinten valintaa ja miksaukseen.

8. Edellä mainittujen asioiden toteutuminen usealla tasolla

Jokaista stemmaa (instrumenttia) kappaleessa on hyvä ajatella itsenäisenä musiikillisena kokonaisuutena. Vaikka stemma olisikin yksinkertainen, niin yritä tehdä siitä niin orgaaninen niin usealla tasolla kuin pystyt. Kaikkien stemmojen ei todellakaan tarvitse (eivätkän voikaan) olla maailman mielenkiintoisimpia yksinään, sillä musiikin fokus ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa. Mutta musiikin pääfokusta tukevienkin elementtien tulee olla omassa funktiossaan niin toimivia kuin voivat. Tarkoittipa tämä ”oikeita” säveliä, orgaanisuutta, sävellyksellistä rakennetta tai mitä vaan.

Sovella kaikkia yllä mainittuja pohdintoja ja näkökulmia kunkin stemman säveltämiseen, vaikka se ei tuntuisikaan stemman eristyksissä ollessa välttämättä kovin mielekkäältä. Se kuitenkin kannattaa, sillä kun jokainen stemma on musikaalinen, on kappaleen hankala olla olematta musikaalinen. Parhaassa tapauksessa se on enemmän kuin osiensa summa, ja nousee näin ollen ulos geneerisen musiikin kategoriasta.

Hyviä sävellyshetkiä!

-Elias

Tallenna