Erilaiset aivot, osa 1 (26.4.2016)

Luin Hesarista jutun erään lapsen oppimisvaikeudesta numeroiden suhteen. Hänellä oli diagnosoitu dyskalkulia, joka on lukihäiriön eräs muoto. Dyskalkulia vaikeuttaa objektien lukumäärän hahmottamiseen liittyviä asioita, kuten matemaattisia laskutoimituksia ja nuotinlukutaitoa. Hänen tarinansa innoittamana kerron oman tarinani.

Olen 35-vuotias muusikko. Aivoni eivät käsittele numeroita ja nuotteja yhtä suoraviivaisella logiikalla kuin monien ystävieni aivot tuntuvat tekevän. Lääketieteellistä diagnoosia tästä ominaisuudesta ei ole toistaiseksi tehty, mutta olipa oppimisvaikeuteni syy mikä tahansa, se on todellinen. Se on aiheuttanut paljon stressiä, alemmuudentuntoa ja vaikuttanut myös koulumenestykseen negatiivisesti.

Alemmuudentunnosta vapautuminen

Haluan antaa vertaistukea kaikille, jotka elävät samantyyppisten ongelmien kanssa. Olivatpa he nuoria tai vanhoja. Diagnosoituja tai eivät.

Oma elämäni tuli helpommaksi ymmärtää ja hyväksyä, kun oivalsin eläväni oppimisvaikeuden kanssa, joka on monella muullakin muusikolla. En olekaan ”huonompi ihminen”, vaan vain ihminen joka toimii tällä tavalla, kun edessä on numeroita tai nuotteja.

Lapsena asian hyväksyminen oli kuitenkin vaikeampaa. Peruskoulun orkesteritunneilla suurimman osan ajasta soitin niin hiljaa, ettei sitä kukaan kuullut. Tai sitten olin soittamatta. Tai soitin varsinaisten nuottien sijaan jotain sinne päin. Tai teeskentelin opettajalle, että muka “sekosin laskuissa” ja jatkan taas kohta soittoa tms.

Todellinen syy soittamisen pakoiluun oli se, etten osannut hahmottaa, miten nuottipaperille piirretyt pallerot suhteutuvan pianonkoskettimistolle. Harjoittelemattomuus teki tietysti tilanteesta entistäkin ahdistavamman. Mutta syy harjoittelun epämiellyttävyyteen tuli pohjimmiltaan siitä, että nuottien hahmottaminen oli minulle suhteettoman kova ajatuksellinen ponnistus.

Musiikinteorian tunnit olivat silkkaa kauhua, opettajan huomion välttelyä ja ahdistusta. Ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Olin varma, että teoriaopettajat oli palkattu opistoon pelkästään kiusatakseen lapsia. He olivat vihaisia, nöyryyttäviä ja vaativat aivan liikaa pieniltä aivoilta. Tai näin minä sen tuolloin koin.

Lapsi kun olin, en osannut ilmaista, että en yksinkertaisesti hahmota nuottipinoja viivastolla. Tiesin että Ab-duurikolmisointuun kuuluvat Ab, C, ja Eb, mutta en osannut sitä muiden lasten nopeudella kirjoittaa nuottiviivastolle. Lopulta ahdistuksen takia lopetin musiikkiopistossa.

Musiikki oli kuitenkin rakkain asia elämässä! Sen minkä nuotinluvussa hävisin, korvasin luovuudella ja yleisellä musikaalisuudella. Omaehtoisissa bändi- ja muissa musisointihommissa olin kuin kala vedessä. Ja pianonsoiton kurssitutkinnoissa menestyin minimaalisesta harjoittelusta huolimatta hyvin, koska sisimmässäni jotenkin ”tajusin” musiikin.

Haasteen kohtaaminen

Oppimishaasteesta ja teoriakammostani huolimatta päädyin kuin ihmeen kaupalla opiskelemaan sävellystä korkeakouluun asti. Sävellystä, jonka opiskelu perustuu sävelillä tapahtuvien teoreettisten ajatusrakennelmien jonglööraamiselle. Opintolinja ei ollut helppo kenellekään. Minulle se oli suurempi ponnistus kuin tuolloin edes ymmärsin.

Onneksi opiskeluympäristö oli sopivan vapaa ja joustava, vaikka mitään varsinaista tukea en ongelmaani saanutkaan. En tiennyt mitään ongelmaa tuolloin vielä edes olevan! Olin nimittäin tottunut pitämään eräänlaista staattista painetta ajattelussa “normaalina” tapana elää.

Toki ihmettelin useasti, että “miksi minun pitää edelleen laskea kynän kanssa, että mihin kohtaan F-avaimelle merkitty E-sävel nuottiviivastolla sijoittuu?”. Mutta ajattelin, että näin se vaan minun kohdallani menee.

Opin rakentamaan myös omalla logiikallani toimivia kiertoreittejä nuottien selättämiseen. Edelleenkin mietin kirjoitettavat nuotit ensin pianonkoskettimiston kautta sen sijaan, että ajattelisin niiden tapahtuvan suoraan nuottiviivastolla.

Uin sävellyskoulusta lopulta läpi peräti korkeimmalla kunnia-arvosanalla varustettuna. Tästä huolimatta nuotinluku on edelleen vaikeaa. Osaan säveltää, mutta prima vista nuotinluvussa minut päihittäisi moni 20 vuotta itseäni nuorempi musiikinharrastaja helposti.

Joskus vain yhdenkin nuottisymbolin piirtäminen nuottiviivastolle voi tuntua, etenkin paineen alla, turhauttavan haastavalta. Kykenen toki siihen, mutta se ei ole täysin mutkatonta. Tämä on niin epänormaalia koulutustaustallani, että se on välillä koomista.

Nuottiviivastossa on kuitenkin vain viisi viivaa. Sitä viivastoa 30 vuotta tuijotettua, jokaisen nuotin paikan luulisi olevan itsestään selvä. Mutta kun ei ole. Jossain kohtaa pääni sisällä pihuat on kytketty ristiin.

Vertaistuki

Lopputyötäni sävellyskoulussa ohjasi vanha ja kokenut säveltäjä, joka kertoi saaneensa diagnoosin omasta hahmotusvaikeudestaan teini-iässä. Hän käytti sanaa dysleksia eli lukihäiriö. Pitkänlinjan säveltäjä ja muusikko, joka oli työskennellyt kaikkien kanssa, Louis Armstrongista lähtien.

Nuottien hahmotusvaikeus ei siis ole musiikkiharrastuksen (tai ammatin) loppu! Se vain tekee matkasta erilaisen. Musiikki on Sinun äänesi, ja Sinulla on oikeus (jopa velvollisuus) rakentaa sen ymmärtämiseen omanlaisesi suhde! Nuottien oppimisvaikeus voi olla jopa hyväkin asia. Ainakaan ei ole sitä vaaraa, että opettelet musiikin pelkästään näköaistin kautta! Yksi kuoppa väistetty automaattisesti…

Tämän sanottuani sanon kuitenkin myös sen, että oppimisvaikeuden taakse ei tule piiloutua! Se ei ole tekosyy olla harjoittelematta. Tämä ominaisuus pitää huomioida ja sen kanssa on opittava elämään. Nuotit on todennäköisesti mahdollista oppia hahmottamaan vähintäänkin tarpeeksi hyvin, jos opettelet oman tapasi niitä ymmärtää.

Ajattele oppimisvaikeutta siis ominaisuutena, ei ongelmana. Ehkäpä nimenomaan tämä ominaisuutesi on oman äänesi peruskivi, joka johdattaa sinut sellaisten asioiden äärelle, jonne muut eivät näe?

Valmiiksi aurattu tie on ehkä mukava ja vaivaton kulkea aluksi, mutta pitkällä tähtäimellä mikäpä sen jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa kuin itse lapioida oma reittinsä läpi lumihangen, ja löytää aivan omat ja itse valitsemansa erämaat!

Oma parhaasi riittää. Aina!

Älä siis sano, että “en minä osaa, koska minulla on oppimisvaikeus!”. Sano sen sijaan, että “minulla on tällainen ominaisuus, yritän parhaani!”. Ja sitten olet rehellinen itsellesi ja yrität myös sen parhaasi. Muuta sinulta ei voi kukaan vaatia. Määrität oman parhaasi itse. Tämä riittää. Aina.

Nykyisen käsityksen mukaan +/- 5% väestöstä elää esimerkiksi jonkin asteisen dyskalkulian kanssa, joten tämä ominaisuus ei ole mitenkään erityisen harvinainen. Ja tämä on vain yksi oppimisvaikeuden muoto!

Oppimisvaikeuksia on monenlaisia. Niitä ymmärretään vuosi vuodelta tarkemmin. Osa niistä johtuu aivojen perusrakenteesta, osa on opittuja ympäristön luomia vaikeuksia. Mutta jokainen niistä on ihan todellinen arjen tilanteisiin ja elämän laatuun vaikuttava haaste, syystä riippumatta!

Oletan, että vain harvat tiedostavat elävänsä jonkinlaisen oppimisvaikeuden kanssa, vaan sen sijaan kärvistelevät askareista suoritutumisen kanssa enemmän tai vähemmän rutinoituneesti. Kuten kaikkien muidenkin inhimillisten ominaisuuksiensa kanssa. Siinä mielessä ei mitään uutta auringon alla… Olemme erilaisia kaikki.

Ole siis oma itsesi. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Vaikka se hieman klisee onkin, on se myös täysin totta!

Hyviä hetkiä musiikkiin ja kaikkeen muuhunkin!

-Elias

Diatoninen käännös (7.4.2016)

Diatoninen käännös on tekniikka, jolla on mahdollista löytää uusia näkökulmia olemassa olevaan sävelideaan. Miksi rehkiä uuden materiaalin keksimisessä, jos vanhoistakin aiheista voisi saada uusia ideoita irti? Käännöksien hyödyntäminen voi parhaimmillaan luoda sävellykseen puhtaan vaikuttavuuden lisäksi kokonaisvaltaista yhtenäisyyttä.

Kääntäminen tarkoittaa sitä, että sävelidea käännetään vertikaalisesti, horisontaalisti tai yhdistäen nämä kaksi. Tämänkertaisessa blogivideossa käymme läpi käännökset pääpiirteittäin.

Vertikaalinen käännös

Vertikaalisessa käännöksessä sävelidea käännetään pystysuorasti alkuperäisen idean peilikuvaksi. Tyypillisesti ankkurina toimii melodian aloittava sävel. Periaatteessa ankkurin voi kuitenkin asettaa mihin tahansa muuhunkin säveleen, jolloin variaatiopaletti laajenee huimasti.

Horisontaalinen käännös

Horisontaalisessa käännöksessä sävelkorkeudet pysyvät samoina, mutta alkuperäinen idea soitetaan käänteisesti lopusta alkuun.

Horisontaalinen + vertikaalinen käännös

Tässä käännöksessä yhdistetään kaksi edellistä tekniikkaa. Soitettavat sävelkorkeudet tulevat vertikaalisesta käännöksestä ja samalla tämä melodia soitetaan käänteisesti lopusta alkuun.

Huomaa, että diatonisessa käännöksessä intervallit noudattavat käännettynä sävellajin intervallisuhteita. Esimerkiksi terssistä tulee käännettynäkin terssi, mutta terssin laatu voi olla alkuperäiseen verrattuna erilainen. Esimerkiksi pienestä terssistä tulee duurisävellajissa käännettynä (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) suuri terssi.

On mahdollista toteuttaa käännökset myös kromaattisena. Tällöin käännöksien idea on sama, mutta intervallit säilyvät täsmälleen samoina käännettynäkin. Eli pieni terssi kääntyy aina pieneksi terssiksi, suuri seksti kääntyy aina suureksi sekstiksi jne.

Mukavaa kevättä!

Geneerinen musiikki (7.9.2015)

Ystäväni lähetti minulle kysymyksen, joka kuuluu näin:

”Mistä elementeistä mielestäsi ’geneerinen’ musiikki rakentuu? Oletko kokenut, että oma musiikkisi kuulostaa joskus geneeriseltä, ja minkälaisia keinoja sinulla on välttää geneerisyys?

Geneerinen sanana viittaa johonkin persoonattomaan. Musiikissa käytettynä se voisi viitata teokseen, joka on ennemminkin kokoelma säveliä kuin ytimekäs musiikillinen tarina, jossa on fokus.

Geneerisyys ei liity mihinkään musiikkityyliin erityisesti tai välttämättä edes musiikin ”tekniseen” hienostuneisuuteen. Voi olla monotonista ja yksinkertaista musiikkia, joka on täysin musikaalista. Toisaalta monimutkainen ja varsin hienostunutkin sävelryöpytys voi kuulostaa geneeriseltä, jos siitä puuttuu se jokin persoonallisuuden kipinä.

Varmaankin useimmilla säveltäjistä on musiikkinsa geneerisyyden puntaroiminen mielessä ainakin joskus. Miten geneerisyyttä siis voi välttää näinä heikkoina hetkinä? Listaan tässä joitakin näkökulmia, joiden avulla on mahdollista löytää ainakin jonkinlaisia lääkkeitä geneerisyyttä vastaan.

1. ”Oikeat” sävelet

Musiikissa harmonia tarkoittaa kokoelmaa säveliä. Sävelten tunnelma tai ”oikeus” riippuu siitä, mistä säveliä lähestytään ja mihin säveliin niistä jatketaan. Kaikki sävelyhdistelmät, kuinka ristiriitaisilta ne yksittäin kuulostavatkaan, on mahdollista purkaa niin, että ne tuntuvat ”oikeilta” jälkeenpäin arvioituna. Musiikin kuuntelu on siis menneiden sävelten (eli harmonioiden) johdonmukaisuuden arviointia ja seuraavien sävelten ennakointia perustuen siihen, mitä olemme kuulleet. Säveltäjän työ on näiden sävelodotusten hienovarainen täyttäminen joko täysin odotetusti tai odotuksista poiketen.

Väitän, että useimmilla meistä on alitajuinen kyky tuntea suurin osa ns. oikein menevistä harmonian kuljetuksista verrattuna ns. väärin meneviin. Vaikka emme ehkä jostain harmoniasta pitäisikään henkilökohtaisesti, niin voimme tunnistaa sen olevan yksi oikealta kuulostavista mahdollisuuksista kuljettaa säveliä.

Pieniä säröjä harmoniassa on harjaantumattoman vaikea tiedostaa, mutta suoraan verrattuna täysin oikein menevään harmoniaan ero on useimmille meistä helppo havaita, ainakin tunnetasolla jotenkin.

Miten tämä liittyy geneerisyyteen? Kappaleeseen geneerisyyden tuntua voi luoda vaikkapa se, että siinä toteutetaan säännöllisesti hitusen ns. väärin menevää harmoniaa.

Huom! On tärkeää muistaa, että usein myös ”väärästä” voi tehdä kappaleen motiivin, joka toimii aivan oikein, jos se tehdään tietoisesti! Vahingossa tapahtuvat epäjohdonmukaisuudet kuitenkin kuulostavat pääsääntöisesti yksinkertaisesti oudolta. Usein väärällä tavalla oudolta..

2. ”Oikeat” rytmit

Rytmissä niin ikään voi olla johdonmukaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta. Siinä voi olla tasapainoa ja ristiriitaa, aivan kuten sävelissä ja harmoniassakin. Rytmiin pätee siis suurelta osin samat näkökulmat kuin edellisessä kohdassa. Jos rytmi ei lukitu ”oikein”, kuulostaa musiikki ”väärällä” tavalla oudolta. Rytmillinen dissonanssi voi mahdollisesti lisätä myös kappaleen geneerisyyden tuntua.

3. Yksinkertaistaminen

On helppo langeta kiusaukseen lisätä säveliä, kun yrittää saada sävellyksestä lisää ”tehoja” irti. Niin epäloogiselta kuin se ehkä kuulostaakin, niin usein tehokkaampi tapa on kuitenkin vähentää säveliä. Asetella niitä ehkäpä harkitummin. Toki on loistavia sävellyksiä, jotka ovat pullollaan säveliä. Mutta jos kappale on vaikuttava, kaikille näille sävelille on varmasti perusteltu syynsä.

Sävelten lisääminen vain siksi, että ei pysty tunnistamaan, miksi kappale ei toimi, on usein hankala polku, joka ei johda toivottuun lopputulokseen. Sen sijaan sävelten vähentämisen kokeilu saattaa hyvinkin johtaa oivallukseen kappaleen todellisesta sisällöstä. Ja sisällön löytyessä yleensä myös riski kappaleen geneerisyydestä pienenee.

4. Melodia / kappaleen fokus

Melodia on yksi tärkeimmistä työkaluista kappaleen sisällön etsimisessä ja löytämisessä usealla tavalla, myös kappaleen geneerisyydenkin kitkemisessä.

Rytmittömät kappaleet ovat melko harvinaisia. Melodiattomat kappaleet puolestaan erittäin yleisiä. Melodian ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla yksinkertaisimmillaan vaikka vain pari hassua säveltä, jotka oikein aseteltuna luovat fokuksen tai ”tarinan” kappaleeseen

Melodia ei ole mikä tahansa sävel tai sävelyhdistelmä, vaan sillä on aivan oma funktionsa. Esimerkiksi sointua voi soittaa arpeggiona ja bassokuviota voi soittaa yksittäisinä sävelinä. Ovatko nämä sävelet automaattisesti melodioita? Eivät. Melodia on musiikin juoni.

Yksi vertaus tulee mieleen.

Jos rytmi ja soinnut olisivat taulun mitat, kangas ja kehykset, niin melodia on siveltimen vedot kankaalla. Melodia määrittää kappaleen fokuksen. Se kertoo tarinan keskellä valtavaa määriä säveliä, joita kappaleen harmoniaan kuuluu. Mihin säveliin haluat kuulijan huomion kiinnittyvän erityisesti? Ja miksi juuri nämä sävelet?

Melodia tyypillisesti koostuu yhdestä linjasta peräkkäisiä säveliä, mutta melodioita voi olla myös päällekkäin useita, joista kukin on itsenäinen. Vaikka usein yksi tarina kerrallaan riittää hyvin, on siis mahdollista kertoa myös monta samanaikaista tarinaa.

Ehkä tyypillisin geneerisen musiikin tuntomerkki onkin se, että melodian luullaan olevan sama asia kuin mikä tahansa sävelyhdistelmä. Melodiaksi yritetään pukea elementtiä, joka on kuitenkin todellisuudessa jotain muuta, esim. peräkkäisinä sävelinä soitettu sointu, eli arpeggio. Suoraan ylös ja alas tai muokattu.

Tietoisesti toteutettuna melodia voi toki myötäillä hyvinkin vaikkapa sitten sointuarpeggiota, mutta tiedostamatta tehtynä soinnun ja melodian funktion sekoittaminen ei yleensä johda kappaleen tukevoitumiseen.

Kappaleen eri elementtien funktoiden tunnistaminen on tärkeää. Miten voisit kirjoittaa tarinan ilman, että mietit tarinan sisältöä ja sitä, mikä rooli kullakin henkilöllä tarinassa on?

5. Orgaanisuus

Looppi tarkoittaa musiikissa samanlaisena toistuvaa musiikillista jaksoa. Jos vaikka neljä ensimmäistä tahtia rumpukomppia tai bassokuviota tuntuvat hyvältä, niin miksi en toistaisi ne samanlaisina vaikka seuraavatkin neljä tai kahdeksan tahtia?

Loopit voivat toimia kappaleen runkoa luodessa eräänlaisena välivaiheena tai rakennustelineenä. Etenkin tietokoneavusteisena musiikintekoaikakautena, jolloin looppeja on helppo maalata tietokoneen ruudulle huolettomasti, looppeihin tulee kuitenkin suhtautua varovaisesti.

Toistoa voi toki käyttää monellakin tapaa. Sävelkuvio voi sinällään pysyä hyvinkin samankaltaisena, mutta pieni variaatio siinä säilyttää mielenkiinnon. Tämä on jotain, mitä ihminen jo rakenteensakin puolesta tekee automaattisesti soittaessaan. Kukaan basisti ei esimerkiksi pysty soittamaan samaa sävelkuviota koskaan identtisesti kahta kertaa peräkkäin.

Ajoitukselliset ja äänen tasaisuuteen liittyvät vaihtelut ovat etenkin hyvillä soittajilla mikroskooppisen pieniä, mutta silti olemassa. Lisäksi hyvä soittaja tyypillisesti varioi toistuvaa sävelkuviota myös tietoisestikin jotenkin. Pieni viive tuolla, pieni filli tuolla, tekevät ns. samana pysyvästä loopista kiinnostavan ja orgaanisen.

Ihmisen kuulokyky on evoluution myötä hienovirittynyt aistimaan orgaanista ääntä. Siksi se kaipaa musiikissa orgaanisuuden elementtejä, musiikkityylistä riippumatta.

Tietokone puolestaan toistaa kaiken matemaattisen tarkasti, jos pyydetään. Tietokoneella tehtyyn musiikkiin orgaanisuus pitääkin ohjelmoida sisään erikseen. Se on täysin mahdollista, mutta edellyttää hieman vaivannäköä. Geneerisessä musiikissa tämä vaihe vaikkapa sitten looppienkin käsittelyssä on jätetty mahdollisesti huomiotta. Musiikki voi kuulostaa ”väärällä” tavalla koneelliselta.

Orgaanisuutta voi lisätä mm. dynamiikan ja tempon pienillä vaihteluilla, artikulaation vivahteilla, sävelten ajoitusten pienillä varioinneilla yms.

6. Kappaleen rakenne

Jos kappale rakentuisi pelkästään kahden tahdin looppia toistaen, olisi kappaleen rakenne melko putkimainen. Samaa alusta loppuun. Yksi tapa välttää geneerisyyttä on kiinnittää huomio kappaleen rakenteeseen. Onko rakenteessa erilaisia osia? Ja jos osia onkin vain yksi (kuten hyvin voi ollakin), millä tavalla tämä yksi osa kehittyy? Löytyykö siitä jonkinlainen kaari, jossa energia rakentuu, saavuttaa huippunsa ja purkautuu?

Rakennetta voi muokata lukemattomilla tavoilla, joten tarkat analyysit jätän toiseen kertaan. Yleisellä tasolla kuitenkin rakenteesta voi sanoa, että säveltäjän tulisi olla tietoinen siitä, miten musiikillinen energia jakautuu kappaleen alusta loppuun asti. Jos vaikkapa kaikki energia laitetaan kuulijan korviin heti ensimmäisestä tahdista lähtien, on jossain kohdassa tarjottava myös kontrastia. Muuten kuulija väsyy, kun suurin energiataso on jo esitelty heti alussa.

Jos taas kappale alkaa hieman hillitymmin, on siitä helpompi johdattaa kuulija askel askeleelta kohti kliimaksikohtaa, jos tällainen rakenne on se, mitä säveltäjä haluaa. Toki rakenne voi olla myös staattinen, kuten ambientmusiikissa usein on. Staattinenkin rakenne voi olla vaikuttava, jos se on säveltäjän tietoinen valinta, ja kappaleen elementit tukevat tätä!

Tässäkin seikassa valintojen tietoisuus on keskiössä.

7. Soundit ja miksaus

Vanhalla Casiolla soitettu pianokappale ei ikinä kuulosta yhtä orgaaniselta kuin laadukkaalla samplepianolla soitettu kappale. Puhumattakaan oikeasta pianosta, joka on hyvin äänitetty. Orgaaniselta kuulostava kappale muodostuukin kolmesta elementistä. Kappaleen sävellyksellisistä ominaisuuksista, soitinten laadusta ja miksauksesta.

Säveltäjän kannalta suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti sävellyksellisiin elementteihin, ja puhtaasti musiikillisesti ajateltuna tämä onkin se tärkein osa-alue. Mutta toki useimmiten on toivottavaa, että kappale on myös kuultavissa, ei pelkästään ajatuksena säveltäjän pään sisällä. Niinpä vaikuttavan kuunteluelämyksen toteutumiseksi suurta huomiota tulee kiinnittää myös soitinten valintaa ja miksaukseen.

8. Edellä mainittujen asioiden toteutuminen usealla tasolla

Jokaista stemmaa (instrumenttia) kappaleessa on hyvä ajatella itsenäisenä musiikillisena kokonaisuutena. Vaikka stemma olisikin yksinkertainen, niin yritä tehdä siitä niin orgaaninen niin usealla tasolla kuin pystyt. Kaikkien stemmojen ei todellakaan tarvitse (eivätkän voikaan) olla maailman mielenkiintoisimpia yksinään, sillä musiikin fokus ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa. Mutta musiikin pääfokusta tukevienkin elementtien tulee olla omassa funktiossaan niin toimivia kuin voivat. Tarkoittipa tämä ”oikeita” säveliä, orgaanisuutta, sävellyksellistä rakennetta tai mitä vaan.

Sovella kaikkia yllä mainittuja pohdintoja ja näkökulmia kunkin stemman säveltämiseen, vaikka se ei tuntuisikaan stemman eristyksissä ollessa välttämättä kovin mielekkäältä. Se kuitenkin kannattaa, sillä kun jokainen stemma on musikaalinen, on kappaleen hankala olla olematta musikaalinen. Parhaassa tapauksessa se on enemmän kuin osiensa summa, ja nousee näin ollen ulos geneerisen musiikin kategoriasta.

Hyviä sävellyshetkiä!

-Elias

Tallenna